top of page

Ajankohtaista

Liikkumista lisäävän toimintakulttuurin kehittäminen toisella asteella -ideakahvit teamsissa
Toisen asteen koulutuksessa ollaan tärkeiden muutosten äärellä. Opetus- ja kulttuuriministeriön linjaukset korostavat hyvinvoivia ja toimintakykyisiä opiskelijoita, ja liikunnallisen elämäntavan merkitys osana ammatillisia opintoja vahvistuu. Myös lukioissa liikunnan asema kasvaa, kun taito- ja taideaineiden ylioppilaskokeet tulevat käyttöön syksystä 2029 alkaen. Miten nämä muutokset näkyvät arjessa ja mitä ne tarkoittavat käytännössä? Liikkuva opiskelun johtava asiantuntija

Lisää liikettä -hanke sai jatkorahoituksen vuosille 2026–2027
Liikunnan aluejärjestöjen Lisää liikettä -hanke on saanut opetus- ja kulttuuriministeriöltä jatkorahoituksen kaudelle 2026–2027. Uusi hankekausi lasten ja nuorten liikkumisen edistämiseksi alkoi 1.3.2026. – Liikunnan aluejärjestöjen Lisää liikettä -hankkeessa keskitymme ensi hankekaudella aiempaa vahvemmin vanhemmuuden tukemiseen ja tarjoamme tukipalveluja, jotka lisäävät liikuntatietoisuutta ja vahvistavat arjen aktiivisuutta. Tavoitteena on, että liikkuminen näkyy perheiden

Maakunnissa juhlittiin urheiluvuoden onnistujia – Urheilugaalat kokosivat laajasti liikunta- ja urheiluväkeä
Alkuvuosi on jälleen maakunnallisten Urheilugaalojen aikaa. Eri puolilla Suomea liikunnan aluejärjestöt kokosivat yhteen urheilijoita, valmentajia, seuratoimijoita, vapaaehtoisia ja yhteistyökumppaneita juhlistamaan vuoden 2025 onnistumisia. Gaalat vahvistivat perinteiseen tapaan paikallista urheilukulttuuria ja toivat näkyväksi liikunnan ja urheilun tekijöitä ruohonjuuritasolta kansainvälisille areenoille. Maakunnalliset gaalat ovat vakiinnuttaneet asemansa merkittävinä alue
Search

Keski-Pohjanmaan Urheilugaalassa palkitut
Keski-Pohjanmaan Urheilugaala kokosi 30. tammikuuta urheiluväen Kokkolaan, missä jaettiin tunnustuksia viime vuoden aikana ansioituneille urheilijoille ja taustavaikuttajille. Illan pääpalkinto, Vuoden urheilija, myönnettiin pistooliampuja Sampo Voutilaiselle. Ylivieskan Kuulaa edustava Voutilainen nousi viime vuonna Suomen pistooliampujien ehdottomaan kärkeen. Hänen meriittilistaltaan löytyvät muun muassa vakiopistoolin EM-pronssi sekä sotilasurheiluliiton MM-hopea isopistoo

Pohjois-Suomen Työpaikkaliikuntaverkosto
Tervetuloa mukaan Pohjois-Suomen työpaikkaliikunnan verkostotapaamiseen torstaina 16.4 klo 13.00-14.30. Verkostoon ovat tervetulleita kaikki, jotka kokevat oman sekä työyhteisönsä hyvinvoinnin tärkeäksi. Ohjelma: klo 13.00 1600 tuntia – miltä työpäiväni näyttää hyvinvoinnin kannalta? / Riina Jänkälä, terveysliikunnan kehittäjä, Lapin Liikunta ry ja Mirva Smeds, markkinointiasiantuntija, LähiTapiola Lappi Vietämme töissä aikaa noin 1600 tuntia vuodessa. Sillä, miten työpäivän

Seuratuki 2026
Opetus- ja kulttuuriministeriö avaa uudistetun seuratoiminnan kehittämistuen haun maaliskuun alussa. Seuratukea myönnetään jatkossa lasten ja nuorten kesäajan liikunta ja harrastustoiminnan hankkeisiin. Avustuksen tavoitteena on lisätä matalan kynnyksen kesätoimintaa, ehkäistä nuorten syrjäytymistä sekä tarjota nuorille kesätoimintaa. Avustus on tarkoitettu paikallisille liikunta ja urheiluseuroille ja sen tavoitteena on lisätä mielekästä ja turvallista kesätoimintaa lapsille

Kepli ja Kokkolan kaupunginteatteri tekevät yhteistyötä.
Tämän yhteistyön ansiosta Keplin jäsenseurojen jäsenet saavat alennuksia teatterinäytösten lipuista. 🎭 Jäsenedulla Kenttä-esityksen liput 25 € (norm. 30/36 €) Kepliläiset saavat kampanjahintaiset liput kaikkiin Kenttä-esityksiin aktivoimalla alennuksen koodilla: KEPLI26 Näin hyödynnät edun: Löydät kaikki esitysajat Kokkolan kaupunginteatterin verkkokaupasta Valitse ensin Kentän näytös, johon haluat ostaa lipun Aktivoi kampanjahinta koodilla KEPLI26 Lisää lippu ostosko

Seuratuki 2026
Seuratuki 2026 - valtakunnallinen info keskiviikkona 11.2. klo 17-18.30 hakijoille/ seuroille. OKM:n seuratoiminnan kehittämistuki on uudistunut tälle vuodelle, tule kuulemaan uudistuksesta, kriteereistä ja hakumenettelystä. Ilmoittautumislinkit: https://www.suomisport.fi/events/28263cb3-b256-4c4b-a3da-02e832ecd6ed

Keski-Pohjanmaan Valmentajafoorumi 26.1. klo 19.00
Tervetuloa mukaan Keski-Pohjanmaan Valmentajafoorumiin , tällä kertaa sukellamme urheilijan mielen maailmaan ja mentaalivalmennuksen merkitykseen osana kokonaisvaltaista urheilijan tukemista. Illan puhujana toimii Alice Vidjeskog , urheilijoiden mentaalivalmentaja. Alicen tausta fysioterapeuttina ja urheiluhierojana tuo vahvan ja käytännönläheisen näkemyksen kehon ja mielen yhteistyöstä. Alice työskentelee tällä hetkellä muun muassa maastohiihtäjä Jasmi Joensuun ja jääkie

Lain nimessä liikkeelle -videocast alkaa 15.1.2026 YouTubessa
Lain nimessä liikkeelle! Liikunnallisen elämäntavan edistäminen tulee kouluissa lakisääteiseksi 1.8.2026 alkaen. Liikunnan aluejärjestöjen Lisää liikettä -hankkeen tuottama neliosainen Lain nimessä liikkeelle -videocast -sarja kertoo, mitä merkitystä sillä on. Elokuun ensimmäisen päivän jälkeen lasten ja nuorten liikunnallisen elämäntavan edistäminen esi- ja perusopetuksessa ei enää ole valintakysymys. Perusopetuslain muutos*) tuo uudistuksia myös perusopetussuunnitelmaan ja

Keski-Pohjanmaan Liikunta ry:n syyskokous linjasi vuoden 2026 toiminnan ja valitsi hallituksen
Keski-Pohjanmaan Liikunta ry järjesti sääntömääräisen syyskokouksensa tiistaina 4.12.2025 Vetelin Keskuskoululla. Kokouksessa hyväksyttiin vuoden 2026 toiminta- ja taloussuunnitelma, päätettiin jäsenmaksuista sekä vahvistettiin hallituksen kokoonpano toimikaudelle 2026–2028. Kokouksen puheenjohtajana toimi Eija Kellokoski-Kari. Toiminta ja taloussuunnitelma hyväksyttiin vuodelle 2026 Aluejohtaja esitteli kokouksessa Keski-Pohjanmaan Liikunta ry:n toiminta- ja taloussuunnitelm

Lähes tuhat liikunta- ja urheiluseuraa vastasi liikunnan aluejärjestöjen Seurabarometriin – kattava omaan arvioon perustuva tilannekuva suomalaisista seuroista
Syyskuussa 2025 lähes tuhat liikunta- ja urheiluseuraa pysähtyi arvioimaan omaa toimintaansa liikunnan aluejärjestöjen jäsenseuroille suunnatussa kartoituksessa. Ensimmäistä kertaa toteutetussa kartoituksessa tarkasteltiin seuratoiminnan arkea ja ilmiöitä seurojen omasta näkökulmasta. Suomen liikunnan aluejärjestöjen toteuttama Seurabarometri tarjoaa yhden kattavimmista seurojen omaan arvioon perustuvista aineistoista, joita suomalaisesta seuratoiminnasta on koskaan koottu.

Syyskokous 4.12. Vetelissä
Tervetuloa Keski-Pohjanmaan Liikunta ry:n syyskokoukseen 4.12.2024 klo 19.00. Ilmoittauduthan kokoukseen viimeistään perjantaina 28.11. sähköpostitse osoitteeseen toimisto@kepli.fi Aika : Torstai 4.12.2024 klo 19.00 (Valtakirjojen tarkastus klo 18:30 alkaen) Paikka: Vetelin kunta

Keski-Pohjanmaan Valmentajafoorumi 24.11.2025 – jaetaan kokemuksia ja kehitetään valmennusta yhdessä!
Keski-Pohjanmaan valmennusyhteisölle avautuu uusi mahdollisuus jakaa kokemuksia, oppia ja inspiroitua. Ensimmäinen Keski-Pohjanmaan Valmentajafoorumi järjestetään maanantaina 24.11. klo 19.00 Teamsin välityksellä. Foorumi on avoin kaikille lajien valmentajille, urheilijoiden vanhemmille ja urheilijan tukijoille. Voit tulla mukaan kuuntelemaan, inspiroitumaan ja osallistumaan keskusteluun – myös etäosallistujat voivat esittää kysymyksiä ja kommentteja Teamsin kautta. Illan pää

Liikkumisen voima kasvaa yhteistyöstä – Aluejärjestöjen uusi ohjelmatyö käynnistymässä
Suomen Liikunnan Alueet ry:n ja liikunnan aluejärjestöjen luottamusjohtoa sekä johtavia toimihenkilöitä kokoontui eduskuntaan torstaina...

Seuratoiminnan kehittämistuen (seuratuki) haun – hakuinfo 23.10.2025
Seuratoiminnan kehittämistuki on tarkoitettu lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan...

Esitä palkinnon saajaa Keski-Pohjanmaan Urheilugaalaan
Keski-Pohjanmaan Urheilugaala palkitsee yhteistyössä kumppaneiden kanssa vuosittain ansioituneita urheilijoita, valmentajia,...

Liikuntavinkit.fi-sivusto tuo vauhtia ja iloa päiväkodin arkeen
Päiväkodin käytäviltä kuuluu innostuneita ja puuhakkaita ääniä ja vauhdikkaat jalat vipeltävät eteenpäin. Touhussa jättiläismäiset...

Pohjois-Suomen liikuntaneuvontaverkoston tapaaminen
Lapin ja Pohjois-Suomen aluehallintovirastot järjestävät yhteistyössä liikunnan aluejärjestöjen kanssa liikuntaneuvontaseminaarin...

Aluepäivillä keskityttiin liikunnan aluejärjestöjen strategiseen rooliin liikkeen lisääjinä
Liikunnan aluejärjestöjen henkilöstö kokoontui Pohjois-Savon Liikunnan järjestämille aluepäiville Siilinjärvelle 12.–14.8.2025. Päivien...
bottom of page