top of page
Recording Time

Vuoden tiedottaja -palkinto Joni Mäki-Petäjälle

Lauantaina 4.9. pelatun Kannuksen Uran ja Oulun Lipon välisen pesäpallo-ottelun tauolla jaettiin Joni Mäki-Petäjälle huomioimiset, jotka oli tarkoitus luovuttaa jo huhtikuisessa gaalassamme, mutta palkittava oli estynyt ja palkitseminen siirtyi.


Hänelle luovutettiin Keski-Pohjanmaan urheilugaalassa vuosittain jaettavasta vuoden tiedottaja palkinto, jonka perusteluissa mainitaan mm., että palkinnon saaja on liikunnan ja urheilun monipuolinen puolestapuhuja, onpa hänellä välillä pilke silmäkulmassakin teksteissään. Toinen huomioiminen on OKM:n myöntämä ansiomitali, joka annetaan ensisijaisesti kunta- ja seuratasolla liikuntakulttuurin hyväksi tehdystä työstä ja jota on jatkunut vähintään 10 vuotta. Palkittava on esim. toiminut Keski-Pohjanmaan liikunnan hallituksessa vuosikymmenen.


Comments


bottom of page