Nibacos Kokkolalle Tähtiseura kannustuspalkinto
3.11.2019 21:16 Uutiset / Keski-Pohjanmaan Liikunta

25-vuotiaalle Nibacos Kokkolalle Tähtiseura -tunnustuspalkinto

Salibandyseura Nibacos Kokkola ry:lle (seuran virallinen nimi) ojennettiin lauantaina seuran 25-vuotisjuhlissa Olympiakomitean myöntämä Tähtiseura-kannustuspalkinto. Kokkolan Snellman-kodilla vietettyyn seuratoimijoiden omaan juhlaan osallistui noin 60 seuran avainhenkilöä johtokunnasta, valmennuksesta sekä joukkueiden johdosta. Palkinnon ojensi seuran puheenjohtaja Juha Nurmelalle Keski-Pohjanmaan Liikunnan aluejohtaja Petri Harsunen.

- Seura on tehnyt pitkään määrätietoista ja kasvatuksellista nuorisotyötä Kokkolassa. Seuran toiminta on kehittynyt koko ajan, josta osoituksena keväällä avattu toimisto Kokkolan keskustassa ja sinne palkattu seuratyöntekijä. Nibacos on ollut lajin laatuseura - nykyisin Tähtiseura - lasten ja nuorten toiminnassa kohta kymmenen vuoden ajan. On ilo ojentaa seuralle kannustuspalkinto laajasta ja monipuolisesta vapaaehtoistyöstä, jota seurassa nuorten eteen tehdään, Harsunen kertoo palkinnon jaon yhteydessä.

Gasum on tukenut laadukasta lasten ja nuorten urheilun seuratoimintaa vuodesta 2016 alkaen yhteensä 57 000 eurolla yhteistyössä Suomen Olympiakomitean kanssa. Tuki on suomalaiselle seuratoiminnalle merkittävä. Gasumin Tähtiseura-palkintoja voivat hakea kaikki suomalaiset urheiluseurat, jotka ovat Tähtiseuroja tai kehittävät toimintaansa lasten ja nuorten urheilun Tähtiseuraksi.

Palkitsemisella halutaan edistää jokaisen lapsen mahdollisuutta harrastaa monipuolisesti ja nostaa esille arvokasta työtä, jota suomalaisissa urheiluseuroissa tehdään. Voittajaseura palkitaan 5000 euron Tähtiseura -palkinnolla ja lisäksi 14 muuta seuraa palkitaan 1000 euron kannustuspalkinnoilla. Maakuntapalkinnon Keski-Pohjanmaalla ovat aiemmin saaneet Kokkolan Jymyn voimistelujaosto (2016), Kaustisen Pohjan-Veikkojen yleisurheilujaosto (2017), uintiseura Nivalan Saukot (2018) ja tänä vuonna Nibacos Kokkola ry, Harsunen kertoo palkinnon historiasta.

Palkinnot jaetaan tänä vuonna aiemmista vuosista poiketen seurojen omissa tilaisuuksissa.

– Haluamme olla tukemassa laadukasta paikallista seuratoimintaa, joka mahdollistaa lapsille ja nuorille monipuolisen liikunnan harrastamisen, uuden oppimisen ja yhdessä tekemisen. Tähtiseuratoiminta on tähän oivallinen keino ja mukana on laaja-alaisesti eri lajien urheiluseuroja, mikä on näkynyt myös myönnetyissä kannustuspalkinnoissa, kertoo Gasumin viestintäjohtaja Olga Väisänen.

Vuonna 2018 Vuoden Tähtiseura -palkinnon sai jyväskyläläinen cheerleadingin ja cheertanssin erikoisseura Jaguars Spirit Athletes. Aiempina vuosina Tähtiseura-palkinnon ovat saaneet Joensuun Uimaseura (2017) ja salibandyseura SB Vantaa (2016). Yhteensä Gasum on kolmen vuoden aikana vauhdittanut palkinnoilla 45 eri seuran toimintaa.

– Cheerleadingin suosio lajina on hurjassa kasvussa. Lapsia ja nuoria on tulossa mukaan enemmän kuin ryhmiin mahtuu. Olemmekin Tähtiseura-palkinnon avulla kouluttaneet uusia valmentajia ja parantaneet harjoitusolosuhteita omassa hallissamme, kertoo Jaguars Spirit Athletes seuran toiminnanjohtaja Outi Sahikallio.

– Urheiluseuratoiminta on Suomen suurin vapaaehtoistyön kohde. Gasumin avulla Olympiakomitea on voinut nostaa tätä työtä esille ja tarjota samalla lapsille lisää iloa ja liikettä. Lasten liikunnan Vuoden Tähtiseura -palkinnon saaja on seura, joka edistää esimerkillisellä tavalla lasten ja nuorten toimintaa. Seurat ovat Gasumin kannustuspalkinnoista erittäin otettuja, sillä pyyteettömästä työstä saatu ulkopuolisen kiitos lämmittää kovasti, sanoo seuratoiminnan asiantuntija Eija Alaja.

Tähtiseura-ohjelma on Olympiakomitean, lajiliittojen ja aluejärjestöjen laatuohjelma, joka kehittää ja tukee suomalaisen urheilun keskeistä vahvuutta: seuratoimintaa. Yli 500 eri lajien urheiluseuraa kehittää toimintaansa Tähtiseura-ohjelman puitteissa.

Lähde: Olympiakomitea
Kuva: Antti Porko


   
Keski-Pohjanmaan Liikunta
«  Marraskuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
 
 
 Koulutus
 
 Kokous
 
 Tapahtuma
 
 Seminaari
Kategoriat